perjantai 7. kesäkuuta 2013

Kevätkauden päätöskerta 5.6.

Vietimme kerhon kevätkauden päättäjäiset perinteen mukaan Eijan citymökillä. Teemana oli kutistemuovi. Lisäksi "kaksi (oikeasti kolme) kärpästä yhdellä iskulla" -tyyliin kippistelimme myös kerhomme jäsenten sijoittumista pienoishuonekilvassa ja Eijan tasavuotissynttäriä.


Kaikki toivat pikkuisen paketin, joten myös jokainen sai pikkupaketin. Kutistemuovin käyttö oli osalle ihan uutta ja siitäkös iloa syntyi.

 Ensin piirretään perusmalli muovin karhealle puolelle. Väritetään. Puuvärit on hyviä. Vesiliukoinen tussikin käy, sitäkin kokeilimme. Sitten leikataan  muotoonsa (järjestys voi olla toinenkin, niin sitten ei piiretty alue aiheuta sotkua)
Sitten vietiin uunipellille (uuni 175)

 


  Sitten kokoonnuttiin uunin äärelle 3 minuutiksi ja ihmeteltiin muovin käyttäytymistä. Se  kipristeli, kääntyi ympäri ja sitten taas takaisin - ja aika lailla pienempänä kuin uuniin laitettaessa.


 
Tässä illan tuotos:
 
 

 
Ikkunan läpi näkee piirtää mallin mukaisen kuvion kutistemuoville.
 
 
 

Illan "swappi" pikkupaketit avattiin ja iloisia ilmeitä havaittiin:

 
Lisäksi Eija sai upeita pikkupaketteja synttärinsä kunniaksi - niistä enemmän Eijan sivuilla. Tässä synttärilahjat yhdessä kuvassa:
 
 
 
HUOM: jostakin syystä en saanut tehdyksi kaikista kuvista suurempia, jokin nyt tökki.
 
Illan kohokohta oli Kunniakirjojen jako 1) ahkerimmalle kerhokävijälle ja 2) menestyneimmälle kerholaiselle

 
Kunniakirjan lisäksi palkitut saivat kaulakorun - ja täydelleen aiheeseen sopivan tietysti.

 
Medaljonki - ja minkälainen !

 
Marja, ahkera kävijä ja Ninna, toinen pienoishuonekilvassa.
 
Joimme tietysti kahvitkin.
 

 

 
Hyvää kesää kaikille blogissamme piipahteleville!
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti